Kirjoittajat: Hannu Ilvesniemi (LUKE), Jukka Niskanen (Aalto University), Marjatta Vahvaselkä (LUKE), Frans Silvenius (LUKE), Laura Äkräs (Aalto University), Hossein Baniasadi (Aalto University), Kari Kolari (VTT)
Biopohjaisten muovien ympäristövaikutukset eivät välttämättä ole fossiilisia vaihtoehtoja pienempiä, kun tarkastellaan koko tuotantoketjun aiheuttamia vaikutuksia. Osa biopohjaisten muovien raaka-aineista tuotetaan kasvattamalla öljykasveja pelloilla. Kasvatuksen, sadon korjuun ja kuljetuksen sekä raaka-aineeksi jalostamisen eri vaiheissa tapahtuu erilaisia päästöjä ilmakehään, vesistöjen rehevöitymistä ja happamoitumista. Jos muovin raaka-aineiden kasvatusta raivataan metsää, raivaus vaikuttaa voimakkaasti lajiston monimuotoisuuteen. Muovintuotantoon käytettävät kasvit myös kilpailevat maa-alasta ravintokasvien kanssa.
Elinkaariarviointi (LCA) on kokonaisvaltainen ja käyttökelpoinen työkalu erilaisten muovin tuotantotapojen ympäristövaikutusten vertailuun.
Biomuovien käytöstä keskusteltaessa on tärkeää pohtia syvällisemmin, milloin fossiilisista raaka-aineista valmistettujen muovien korvaaminen biopohjaisilla todella vähentää valmistetun muovin ympäristövaikutuksia.
Ympäristön kannalta hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi on myös olennaista pohtia sitä, mikä olisi riittävän hyvä.
Eli saavutetaanko paras lopputulos mahdollisesti suunnittelemalla kokonaisvaltaisesti tuotteen raaka-ainelähteet sekä sen ominaisuudet käyttötarkoitukseensa sopiviksi, ottaen samalla huomioon sujuvan kierrätyksen edellytykset jo ennakolta, niin että jätteeksi päätyvän muovin määrä on mahdollisimman pieni.
Muovikomposiitit koostuvat sideaineen muodostavasta muovista ja siihen sekoitetuista täyteaineista. Sideaine voidaan valmistaa joko biopohjaisista tai fossiilista raaka-aineista, samoin myös täyteaineet voivat olla fossiilista tai biopohjaisista alkuperää. Täysin biopohjaisen tuotteen sijaan voidaan siis valmistaa tuotteita, joissa on myös fossiilinen osa. Tässä tutkimuksessa havaittiin, että esimerkiksi muovituote, jonka sideaine on fossiilista muovia ja täyteaine biohiiltä voisi olla kokonaan biopohjaista raaka-aineista valmistettua muovituotetta ympäristöystävällisempi ratkaisu.
